Tätä sivua on nyt luettu yhteensä

maanantai 1. toukokuuta 2017

Steven van Zandt -Legenda (osa 3)

Puistobluesin 40-vuotisjuhlakonsertissa Vanhankylänniemessä 1.7.2017 lavalle nousevat Little Stevenin lisäksi  Delta-bluesin nuoret lähettiläät North Mississippi Allstars, legendaarinen Agents spesiaaliblueskokoonpanossaan, Suomibluesin allstars-kokoonpano SF Blues sekä kovassa kansainvälisessä nosteessa oleva Micke Björklöf & Blue Strip.

Liput Lippu.fi tai Tiketti alk. 68,50 euroa.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa kerroimme Little Stevenin musiikkiurasta aina 1990-luvun loppuun saakka. Toisessa osassa keskityimme 2000-luvun tapahtumiin aina tämän vuoden Puistobluesiin asti. Tässä kolmannessa, ja viimeisessä, osassa yritämme keskittyä Little Stevenin uraan musiikkipiirien ulkopuolella, vaikka kirjoittajana täytyy myöntää sen olevan ajoittain jopa mahdotonta.

” [Music]..it is perhaps the only art form where races, classes and genders find common ground”



Osa 3: Ihmisoikeusaktivisti ja näyttelijä

Sun Citystä..


Van Zandtin ihmisoikeusaktivistin ura alkoi näkyvämmin 1980-luvun alussa. Erottuaan E Street Bandista, hän kohdisti huomionsa Etelä-Afrikan tilanteeseen ja otti osaa sen hallituksen apartheidpolitiikan vastaiseen liikkeeseen. Van Zandt perusti ystävänsä, tuottaja Arthur Bakerin kanssa järjestön nimeltä Artists United Against Apartheid. Järjestön näkyvin mielenilmaus oli 1985 julkaistu albumi Sun City


Albumi sai nimensä Etelä-Afrikassa tuohon aikaan toimineelta, rikkaille valkoihoisille suunnatulta, viihdekeskukselta ja lomakohteelta, jossa toimi mm. kasino, yökerho ja kylpylöitä. Etelä-Afrikan harjoittaman apartheid – politiikan vuoksi mm. YK:n boikottilistalla olevassa lomakohteessa esiintyi kuitenkin useita kuuluisia länsimaisia artisteja, kuten Rod Stewart, Frank Sinatra ja Elton John. Van Zandt keräsi Bakerin kanssa Sun City albumille esiintymään lopulta lähes 50 artistia, jotka vannoivat, etteivät koskaan esiintyisi Sun City - lomakohteessa. Sun Cityn piti alun perin olla ainoastaan yhden kappaleen mittainen, mutta lahjakkaiden esiintyjien kerääntyessä tukemaan hanketta, paisui se jälkipolvien tuntemaksi albumiksi. Albumilla esiintyivät mm. Lou Reed, Bob Dylan, Bono, Bruce Springsteen, Ringo Starr, Keith Richards, Joey Ramone, Miles Davis ja Run-D.M.C. Suomalaisedustuskin albumilla on, sillä Michael Monroe kuului myös levyn artistikaartiin. 

Sun City, virallinen musiikkivideo.

Vaikka Sun City ei lopulta kasvanut huikean suosituksi, sijoittui se kuitenkin Billboard 200-listalla sijalle 31 ja on nimetty mm. Rolling Stones-lehden toimesta 1980-luvun parhaiden albumien joukkoon sijalle 100. Tavoitteensa puolesta Sun City-albumi keräsi yli miljoona dollaria ja onnistui herättämään apartheidin-politiikan vastaista huomiota. Sun City levyn äänittämisestä tehtiin myös dokumentti, joka hienoisten alkuvaikeuksien jälkeen saatiin levitykseen 1987. Kun Etelä-Afrikan apartheid - politiikkaan harjoittava hallitus kaatui 1994 Sun City albumi ja Artists United Against Apartheid järjestö lakkasivat olemasta aktiivisia puheenvuoroja maailmanpolitiikasta ja painuivat osaksi historiaa.

..taiteiden kunniatohtoriksi


1980-luku oli Van Zandtin elämässä muutenkin poliittisen aktiivisuuden aikaa. Lakattuaan soittamasta Pomon kanssa, hän lähti kiertämään sodasta ja nälänhädästä kärsivää maailmaa. Van Zandt kiersi Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa arvostellen USA:n ulkopolitiikan ja sotilaallisen läsnäolon vaikutuksia. Hän teki matkoiltaan useita kappaleita muille artisteille, kuten Jimmy Cliffille (Jamaikan polttoainemellakoista) ja Brian Setzerille (USA:ssa työskentelevistä meksikolaissiirtolaisista).

YK on kahdesti palkinnut Little Stevenin hänen työstään ihmisoikeuksien puolesta. Lisäksi sekä Los Angelesin että Atlantan pormestarit ovat palkinneet hänet työstään rasismia vastaan.  Aktiivisen poliittisen vaikuttamisen aikaan mahtuu useita merkittäviä tapahtumia ja Van Zandt on itse todennut New York Timesin haastattelussa vuonna 2000 jääneensä nyt eläkkeelle politiikasta:
"We were really successful. People were asking me to be on the board of this organization or that. Which was much too serious. It can become a career in itself if you're not careful. That's not what I'd been in it for. When Mandela was released from jail, it was like, 'Enough. It's over. Let's walk away. Let's be good winners." Lähde
Van Zandt on urallaan saavuttanut kymmeniä erilaisia palkintoja. Tässä hänet palkitaan elämänurastaan paikallisen kulttuurin edistäjänä New Jerseyssä vuonna 2008.
Viimeaikaiset uutiset USA:sta puhuvat kuitenkin vahvasti vielä sen puolesta, etteivät vanhat tavat helpolla unohdu. Vuonna 2016 Bruce Springsteen ja the E Street Band peruivat esiintymisensä Pohjois-Carolinan osavaltiossa voimaan astuneen transsukupuolisia ja seksuaalisia vähemmistöjä syrjivän lain myötä. Yhtyeestä (virallisen tiedotteen lisäksi) puhemiehenä toimi Van Zandt, joka sanoi konsertin perumisen olleen ainoa tapa saada ihmiset ymmärtämään ja heräämään todellisuuteen:
”Valitettavasti vain aiheuttamalla taloudellista vahinkoa, saamme ehkä heidät toimimaan moraalisesti oikein” Lähde

 Niin ikään vuonna 2016 Van Zandt kommentoi musikaali Hamiltonin esiintyjien tempausta vedota USA:n varapresidentti Michael Penceen kesken esityksen. Vaikka Van Zandt painotti olevansa ehdottomasti Pencen ja hänen edustamansa politiikan vastustaja, hän ei kuitenkaan ymmärrä yleisön jäsenen yksilöimistä ja nolaamista esityksen aikana:
"Hamilton made a mistake. Audiences shouldn't have to worry about being blindsided like that. Theater should be sanctuary for Art to speak," Lähde
Pohjois-Carolinaa koskevan kannanoton ja Sun Cityn väliin mahtuu toki myös lukuisia muita kannanottoja ja puheita, joista monet voi käydä jälkikäteen lukemassa Underground Garagen verkkosivuilta. Toukokuun 17. kuluvaa vuotta Van Zandt saa kunnian olla 251. puhuja valmistuville opiskelijoille pidettävässä juhlassa koti-osavaltionsa New Jerseyn Rutgers Universityssa. Puhujat valitaan vuoden kestävällä valintamenettelyllä, jossa sekä opiskelijat, opettajat että muu henkilökunta äänestävät. Samalla hänelle myönnetään taiteiden kunniatohtorin arvonimi. Rutgersin kunniatohtorina van Zandt liittyy esimerkiksi presidentti Barack ObamanUmberto Econ ja Jon Bon Jovin seuraan.

Vuonna 2016 Rutgersin valmistujaisjuhlien puhujana oli presidentti Barack Obama.

Televisioura


Little Stevenin näyttelijänura alkoi vuonna 1999, kun hänet kiinnitettiin Silvio Danten rooliin sittemmin supersuosioon nousseessa televisiosarjassa ”Sopranos”. Van Zandtilla ei ollut aiempaa kokemusta näyttelijänä, mutta sarjan tuottaja David Chase oli Little Stevenin fani ja halusi tämän sarjaan mukaan:
"He was a big fan of the E-Street Band, and he followed my solo career. But I never thought about acting, never dreamed of it. I didn't have an agent. The call came from out of nowhere. I thought it was a drunk, a joke or the wrong number. It was just Chase's own crazy instinct. His vision. It required an enormous amount of imagination on his part." Lähde.

Van Zandtille tarjottiin aluksi jopa sarjan pääroolia Tony Sopranona, mutta muusikko halusi roolin menevän oikealle ja kokeneemmalle näyttelijälle. Silvio Danten rooli perustui lopulta Van Zandtin itsensä kirjoittamaan novelliin. Harvinaista oli, että myös Van Zandtin vaimo kiinnitettiin sarjaan, ja vielä näyttelemään Silvio Danten vaimoa. Sopranosin päättyessä vuonna 2007 Van Zandt totesi saaneensa tarpeeksi näyttelijän urasta.

Mafiasarjojen ystäville, tässä 40 minuuttia Silvio Danten parhaita pätkiä sarjasta "Sopranos".

Sopranosin ohella Van Zandt oli tietenkin ehtinyt kiertää the E Street Bandin kanssa mutta myös äänittää ”The Hives” yhtyeen tarinan DVD:lle. Lisäksi Van Zandt oli vaimonsa kanssa perustanut vuonna 2006 pienen teatterituotantoyhtiön.

Sopranosin jälkeen Van Zandt esiintyi kuitenkin vielä norjalaisessa saippuaoopperassa (itsenään) sekä näytteli, toimi ohjaajana ja tuotti Netflixin alkuperäissarjan Lilyhammer norjalaisen tuotantoyhtiö NRK:n kanssa. Van Zandt joutui Lilyhammerin kuvausten takia jopa jättämään muutaman the E Street Bandin vuoden 2012 Wrecking Ball - kiertueen konserteista väliin, koska sarjan teosta ja kuvauksista oli sovittu ennen kiertueen sopimista. Lilyhammeria tehtiin kaikkiaan kolme tuotantokautta, jotka ovat kaikki katsottavissa Netflixissä. Sarjan kolmannella tuotantokaudella Van Zandt ensimmäisen kerran ohjasi yksin koko jakson. Kyseiseen jaksoon tuli vielä itse Bruce Springsteen vierailevaksi näyttelijäksi!

Van Zandtin lyhyt haastattelu Lilyhammerin taustoista ja toteutuksesta.

Van Zandtin ja David Chasen yhteistyö jatkui Sopranosin jälkeenkin vuonna 2013 elokuvassa ”Not Fade Away”, jossa Little Steven toimi tuottajana ja musiikillisena johtajana. Elokuva kertoi autotallirockbändin tarinan 1960-luvun puolivälin New Jerseyssä.

Miehen viimeisimpiä projekteja on ollut BANG! – dokumentti 1960-luvun lauluntekijästä Bert Bernsistä. Vaikka nimi on useimmille vieras, Bernsin tuotanto tuskin on. Miehen kirjoittamiin lauluihin kuuluvat mm. sellaiset klassikot kuin ‘Twist And Shout’, ‘Piece Of My Heart’, ja ‘Here Comes The Night’. Van Zandt ja Paul McCartney ovat kampanjoineet Bernsin nimittämiseksi Rock and Roll Hall of Fameen. Van Zandtin käsialaa on myös Bernsistä tehty Broadway-show.
BANG! -traileri.

Lisäksi Little Steven ei kuitenkaan ole ihan vielä valmis heittämään hanskoja tiskiin televisiouran kanssa, sillä vuonna 2016 hän kertoi haastattelussa valmistelevansa jopa kahta eri projektia, joista toista hän rahoittaa ja toinen etenee ”normaaleja reittejä pitkin”. Jäämme siis jännityksellä odottamaan.

Puistoblues 2017


Tämän blogi-sarjan kirjoittaminen on saanut pysähtymään lavalle saapuvan artistin henkeäsalpaavasta urasta ja energiasta. Musiikillisen menestyksen lisäksi vuosien varrelle mahtuu hämmentävän paljon hyväntekeväisyyttä ja ihmisoikeuksien puolesta työskentelyä. Vuoden 2017 blueskansa saa todellisen hemmotteluhetken päästessään kuulemaan maailmanluokan tähden musiikillista ilosanomaa lavalla. 

Kuuntelija saattaa samalla muistaa, kuinka valtavasti tämän vuoden pääesiintyjä on omistanut aikaa epäitsekkäälle työlle heikompiosaisten hyväksi. Van Zandt on todennut musiikin olevansa ennen kaikkea tasapuolisuuden ja tasa-arvon luoja: 
” ..it is perhaps the only art form where races, classes and genders find common ground” 
Teksti: Minna Paasio

Puistobluesin 40-vuotisjuhlakonsertissa Vanhankylänniemessä 1.7.2017 lavalle nousevat Little Stevenin lisäksi kitaravirtuoosi Devon Allman, Delta-bluesin nuoret lähettiläät North Mississippi Allstars, legendaarinen Agents spesiaaliblueskokoonpanossaan, Suomibluesin allstars-kokoonpano SF Blues sekä kovassa kansainvälisessä nosteessa oleva Micke Björklöf & Blue Strip.

Liput Lippu.fi tai Tiketti alk. 68,50 euroa.