Tätä sivua on nyt luettu yhteensä

lauantai 25. helmikuuta 2017

World boogie is coming

Puistoblues on Suomen suurin roots-musiikkiin keskittyvä festivaali, joka järjestetään Järvenpäässä 28.6.-2.7.2017 jo 40. kertaa. Viikon kohokohta on Järvenpään Vanhankylänniemessä järjestettävä pääkonsertti, jonka esiintyjiksi ovat vuosittain saapuneet genren suurimmat tähdet ja lupaavimmat nimet. North Mississippi Allstars on viides pääkonsertin julksitettu esiintyjä.

Pääkonserttiliput helmikuun loppuun saakka edulliseen Early Bird -hintaan:
http://www.puistoblues.fi/liput/early-bird



”He told me:  you are the one, boy, you are the link. You have to keep it primitive and bring it to the people.” -Luther Dickinson


North Missisippi Allstars.

North Mississippi Allstars sai alkunsa vuonna 1996, kun veljekset Luther ja Cody Dickinson päättivät jättää punkin soittamisen sikseen ja perustivat yhtyeen basisti Chris Crewn kanssa. Innoittajina bändin perustamiseen toimivat perinteiset blues-muusikot, kuten Missisippi Fred McDowell ja R.L. Burnside. Yhtyeen ensimmäinen levy, vuonna 2000 julkaistu Shake Hands With Shorty, vaali bluesin syvintä olemusta omintakeisella tyylillä jopa siinä määrin, että se oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksi kategoriassa Best Contemporary Blues Album. Myös bändin seuraava levy, 2001 ilmestynyt 51 Phantom, saavutti saman ehdokkuuden.  Kolmannen kerran North Mississippi Allstars oli Grammy-ehdokkaana vuonna 2005 levyllään Electric Blue Watermelon. Grammy meni muualle, mutta vuonna 2001 yhtye palkittiin Blues Music Awards -tilaisuudessa vuoden parhaana tulokkaana.

"Meet Me In The City" vuonna 2013 julkaistulta levyltä "World Boogie Is Coming"

North Mississippi Allstars on keikkaillut ja tehnyt omia levyjä melko tasaiseen tahtiin, mutta siitä huolimatta sen jäsenillä on riittänyt aikaa myös muihin projekteihin. Luther Dickinson soitti kitaraa Black Crowesissa ja Cody Dickinsonilla ja Chris Chewlla oli omat kuvionsa Hill County Revuessa. Vuonna 2015 Chris Chew siirtyi yhtyeestä kokonaan muiden toimien pariin. NMA on tehnyt yhteistyötä muiden muusikoiden kanssa myös omilla levyillään, viimeisimpänä 2015 julkaistu levy Freedom & Dreams yhdessä Anders Osbornen kanssa.
"Katrina", vuonna 2015 julkaistulta "Freedom & Dreams" -levyltä.

Dickinsonin veljesten muusikonuraan on väistämättä vaikuttanut heidän isänsä, tuottajaguru Jim Dickinson. Tämän kuoltua vuonna 2009 North Mississippi Allstars kerääntyi studioon yhdessä perheen ystäviin kuuluvien muusikoiden kanssa ja tuloksena oli tribuuttialbumi Keys to the Kingdom. Levyn teossa oli mukana joukko nimekkäitä bluestaitureita kuten Ry Cooder ja Mavis Staples. Lisäksi vuonna 2012 julkaistiin postuumisti James Luther Dickinsonin vuonna 2006 Mempihisissä äänitetty livelevy I’m Just Dead, I’m Not Gone, jossa North Mississppi Allstars soittaa taustalla.



North Mississippi Allstarsin ura kiertyi takaisin alkulähteilleen vuonna 2013 julkaistulla levyllä World Boogie is Coming. Yhtye itse pitää levyä tähänastisena päätyönään, ja levyn ammattimaisuuden ja kotikutoisuuden välinen leikki on vakuuttavaa jälkeä. Levy on tuotettu Dickinsonien omalla Zebra Ranch studiolla ja sillä vierailee perhetuttuja, kuten R. L. Burnsiden lapset Duwayne ja Garry. Levyn nimi taas on suora lainaus Jim Dickinsonilta, jolla oli tapana allekirjoittaa kirjeensä kyseistä lausahdusta käyttäen. Levyn ja yhtyeen juuret ovat syvällä delta bluesin mullassa.
Missisippi Public Broadcastingin erinomainen insertti ja haastattelu North Mississippi Allstarsista.

Linkkejä:
http://www.nmallstars.com/
https://www.facebook.com/nmallstars/
http://www.allmusic.com/artist/north-mississippi-allstars-mn0000385393

Teksti: Liisa Latva-Pukkila