Kuvaajan kuvia: Antti Vuorenmaa

Kuvaajan kuvia on Puistobluesorganisaation hatunnosto festivaalin kuvaajille. Tänäkin vuonna festivaaleja oli kuvaamassa erittäin lahjakkaita kuvaajia. Pyysimme kuvaajia valitsemaan omista kuvistaan jollain tavalla ne parhaat, koskettavimmat tai erikoisimmat otokset ja kertomaan fiiliksistä niiden takaa.

Ina Forsman

Tämä kuva Ina Forsmanista on otettu keskiviikon talkoolaisklubilta Blackpoolista. Keskiviikko oli ensimmäinen kuvauspäivä ja Inan noustessa lavalle olin jo todella poikki. Keikan jälkeen sanoin Happosen Timolle, etten oikein saanut yhtään kuvaa koko keikalta. Ajelin keikalta himaan ja vielä ennen nukkumaanmenoa avasin koneen. Yhtäkkiä tämä kuva tuli vastaan ja tsekkasin, että sehän on aivan kuin Marilyn. Ina sattui juuri oikealla hetkellä katsahtamaan kameraan ja näytti sillä hetkellä ihan nukelta. Ihan kuin joku Barbie. Tästä kuvasta taas muistui mieleen, että kun olet itse ihan piipussa, ei kannata tehdä kovin pitkälle meneviä arvioita.

Saippuakuplakone

Kuva on otettu blueskadulla torstaina. Saimme kuvaajien kanssa toimeksiannon kuvata kaikkea mahdollista blueskadulla. Tämänkaltainen toimeksianto on ainakin aluksi melko vaikea, koska silloin on vaikeaa saada itsensä siihen moodiin, että näkee tilanteita. Ensimmäisenä huomioni kiinnittivät kävelykadulla olevat patsaat, joissa lapset kiipeilivät ja tämän jälkeen eräällä myyjällä ollut saippuakuplakone. Kävelin ohi monesti ja aina kuplakone houkutteli luokseen lapsia. Yritin monta kertaa keskivikkona, mutten onnistunut saamaan kuvaa, johon olisin ollut tyytyväinen. Torstaina sain otoksen, johon olin tyytyväinen. Jotenkin pojan naamasta näkee sen, että tämä päivä tulee jäämään mieleen. Kesän riemu paistaa pojan kasvoilla. Itse ajattelin, että hauska kuplakone voi olla lapsille juurikin se asia, joka festareista jää mieleen. Eikä sinällään suuret muusikkotähdet.

Konstantin Kovalev

Kuva on torstailta European Blues Challenge -kilpailusta Blackpoolista, kuvasa Helge Tallqvist Bandin Konstantin Kovalev. Yritin varsinaisesti saada kuvaa Emilia Ciscosta, kun yhtäkkiä Konstantin (hyvä ystäväni) nosti jalkansa siihen monitorille. Käytössäni oli käsilyhenteinen optiikka, jossa on lyhyt terävyysalue, mutta tällä kertaa onnistuin. Lyhyen terävyysalueen johdosta kuvasta tuli erikoinen, ikään kuin lavasteissa kuvattu. Kuvaan tuli hieno pysähtynyt, elokuvallinen tunnelma. Ehkä elokuvallisin kuva, jonka olen ottanut. Voisi hyvin olla vaikka jonkun Kaurismäen leffan mainoskuva.

Antti Vuorenmaa

Kuva: Uuge Kojola

Varsinainen ammattini on muusikko ja olen erikoistunut countryyn. Olen yksi harvoja suomalaisia countrymusiikin ammattilaisia. Instrumenttini ovat laulu, kitara, pedal steel ja mandoliini.

Olen nyt 46-vuotias. Työskentelin nuorena valokuvaajana, mutta pidin valokuvauksesta 20 vuoden tauon.  Aloitin noin vuosi sitten uudelleen ja teen muusikkouteni ohella jonkun verran taas valokuvaajan töitä - erityisesti muusikkojen, yhtyeiden ja julkisuuden henkilöiden parissa. Viimeisin kaupallinen duunini oli kuun alussa Agentsin levynkannen kuvaaminen Sony Music Finlandille.

Kalusto

Kalusto näissä Sony A7 + Canon FD 85mm F1.2L.

Kuvaan siis käsitarkenteisella erittäin valovoimaisella pikkutelellä. Haastavaa on äärimmäisen lyhyt terävyysalue ja nopeat tilanteet.

Muuta kalustoa Sony 28-70 zoom, Minolta M-Rokkor 40mm f2 vanha pieni Leican valmistama manuaaliobjektiivi.

Kuvaajan kuvia: Seppo Lindfors

Kuvaajan kuvia on Puistobluesorganisaation hatunnosto festivaalin kuvaajille. Tänäkin vuonna festivaaleja oli kuvaamassa erittäin lahjakkaita kuvaajia. Pyysimme kuvaajia valitsemaan omista kuvistaan jollain tavalla ne parhaat, koskettavimmat tai erikoisimmat otokset ja kertomaan fiiliksistä niiden takaa.

Viulistin blueskitara

Lauantain pääkonsertissa Kakarabluesien puuha-alueella viulisti-laulaja Ninni Poijärvi oli lapsineen kitarapajalla. Otin kuvan, kun Ninni tuli teltalle maalaamaan lasten rakentamaa kitaraa. Ilmeisestikin lapset hieman oikaisivat rakennusprojektissa ja siksi äiti joutui töihin. Vai olisiko tuon kuitenkin pitänyt olla bluesviulu?

 Vesiseinä

Pääkonserttipäivänä hellettä oli lähes 30 astetta ja vesiseinä oli erittäin suosittu etenkin lasten keskuudessa. Vesiseinän kohdalla jouduin odottelemaan pitkään ennen kuin oikea otos sattui kohdalle. Kuvassa oleva lapsi juoksenteli edestakaisin vesiseinämässä ja seurailin tytön leikkiä sadettimella. Lapsen riemu ja veden heijastus osui kuvassa suht kohdilleen.

 Adam Abrashoff

Pääkonsertissa SIMOn aloittaessa settiään kameran kanssa alkoi tulla pieniä ongelmia. Kamera ilmoitti, ettei objektiivin ja kameran välillä ollut kontaktia, joten muutaman kuvan välein jouduin irroittamaan objektiivin. Ongelmista huolimatta jatkoin kuvaamista muutaman ruudun sarjoissa. Kyttäsin jonkin aikaa bändin rumpalia ja huomatessani valojen pyyhkäisevän, ammuin sarjatulella. Tämä kuva on omista kuvistani festivaalin paras. Toisaalta kaikki SIMOsta ottamani kuvat kuuluvat kärkiryhmään.

 Telttaryhmä

Torstaina kuljeskelin ympäri Vanhankylänniemeä etsimässä kuvauskohteita. Ryhmä naisia ja miehiä oli rakentamassa oluttelttaa. Kuvassa olevasta kaksikosta olin jo ottanut muutamia kuvia, mutta lähelle tullessaan naiset purskahtivat jostain syystä spontaanisti nauramaan. Kuvaan saatiin taltioitua hyvä ja positiivinen talkoolaistunnelma.

 ZZ Topin lapsenlapset

Perjantaina blueskadulla tytöt istahtivat penkille äitinsä kanssa syömään hattaraa. Tytöt eivät onneksi reagoineet kuvaukseen mitenkään. Mieleen tuli, ovatko nämä nyt niitä ZZ Topin lapsenlapsia.

Seppo Lindfors

Seppo Lindfors on toiminut Puistobluesissa erilaisissa talkootehtävissä vuodesta 1981 alkaen. Nykyisin Seppo on pääasiallisesti luontokuvaaja, joka kuvaa kaikkea mielenkiintoista mitä luonnossa sattuu löytämään (ja niitähän löytää, kun paljon kulkee luonnossa). Sepon kuvia voi löytää mm. Järvenpään kameraseuran sivuilta. 

Sepon käyttämä kalusto:

Canon 7D mark 2

Objektiivi: Canon 100-400 mm Mark 2

Canon 100 mm makro

Canon 17-85 mm

Sony Nex7

Objektiivi 18-55 mm

Pääkonsertti oli spesiaalia!

Spessu Blues on ainutlaatuinen klubi-ilta, joka järjestettiin yhteistyössä Kepakotien, Järvenpään Blues-Jazz Diggareiden ja Uuno-Baarin kesken. Tapahtuman tukijana ja mahdollistajana oli Caruna. Spessu Bluesin taidenäyttelyn pääpalkintoina oli pääkonserttilippuja. Bluesblogin Taina Perttilä oli iloisen Spessujengin mukana aurinkoisessa Vanhankylänniemessä lauantaina.

Pepe Ahlqvist Vanhankylänniemen pääkonsertissa 2.7.2016.
Kuva: Pasi Rytkönen

Pääkonsertissa muiden mukana

Iloinen ryhmä saapuu lauantaina PuistoBluesin pääkonserttiin Vanhankylänniemeen ja levittää piknik-vilttinsä ruohikolle lavan edustalle. Pepe Ahlqvist ja H.A.R.P.-yhtye ovat jo lavalla. Kaikki asettuvat heti mukavasti ja nauttivat musiikista ja auringosta. Artisti on suurimmalle osalle ennestään tuttu torstain SpessuBlues-illasta, jossa tämä esiintyi soolona.

Jussi Virtanen (oikealla) ja festariyleisöä.
Kuva: Taina Perttilä

Jussi Virtanen hymyilee. Hän johtaa Pornaisissa toimivaa Kepakotia, eli palveluasumiskotia kehitysvammaisille, ja on tuonut sieltä ryhmän kehitysvammaisia ja avustajia nauttimaan PuistoBluesin tunnelmasta. Hän kertoo, että osallistuminen on yksi Kepakodin perusarvoista. He tekevät paljon retkiä eri kohteisiin ja osallistuvat lähialueen tapahtumiin. Virtanen toteaa, että osallistuminen on tärkeää kehitysvammaisten itsensä kannalta – he kaipaavat samoja elämyksiä kuin muutkin – mutta myös muiden ihmisten on hyvä nähdä kehitysvammaisia, jotta erilaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen tulisi arkipäiväisemmäksi. PuistoBluesissa he ovat nyt neljättä kertaa mukana. Kolmella edellisellä kerralla he ovat olleet mukana talkoissa, tällä kertaa yleisössä.

Kun liikkeelle lähdetään porukalla, on asenteen oltava joustava: paikalle tullaan sellaisella ryhmällä kuin sinä päivänä vaikuttaa järkevältä. Joillain asukkailla voi olla haastavampia kausia menossa, jolloin heille kotiin jääminen on parempi vaihtoehto. Paikan päällä myös toimitaan asukkaiden ehdoilla. Esimerkiksi ruokailu on järkevämpää järjestää pienissä ryhmissä ruokakojuilla kuin eväitä jakamalla. Suunnitelmana on olla blueseissa pari tuntia, mikä on sekä päivärytmin että keskittymisen kannalta passeli aika. Ja jos joku tilanne syntyy, voidaan pois lähteä aiemminkin. Kaikki tapahtuu asukkaiden ehdoilla. 

Aatos oli Puistobluesissa jo viidettä kertaa.
Kuva: Taina Perttilä

Suuri osa kehitysvammaisista pitää musiikista, ja se raikuu usein Kepakodin käytävillä, kertoo Sonja, joka on mukana avustajana. Musiikkia käytetään niin ilonpitoon kuin rauhoittumiseen. Ja myös soittimia löytyy. Nyt soivat ilmakitarat ja -rummut. Aatokselle tämä on jo viides kerta PuistoBluesissa. Hän on harrastanut rumpujen soittoa pikku pojasta asti ja soittaa bändissäkin. Nyt hän kuuntelee keskittyneesti ja rummuttelee ilmarumpuja. Janille tämä on ensimmäinen kerta. Hän kertoo pitävänsä enemmän Suomi popista, mutta nauttii silti kovasti. Simo-Pekka lekottelee auringossa rennosti ja pohtii, mistä saisi festarirepun selkäänsä. Ratkaisu löytyy lainaamalla kaverin reppua. Tunnelma on kohdillaan ja porukka nauttii musiikista ja hellepäivästä muiden mukana. 

Peace and Blues!

Teksti: Taina Perttilä

Puistoblues järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1978 ja on Suomen suurin talkoovoimin järjestetty musiikkifestivaali sekä Euroopan suurin bluesfestivaali. Jos haluat mukaan järjestämään blueseja, ota yhteyttä.

Puistoblues kotisivut
Puistoblues facebookissa
Puistoblues instagramissa

Hyvän fiiliksen tekijöitä

Joka vuosi Puistobluesia on tekemässä satojen vapaaehtoisten talkoolaisten joukko. Ilman noin 550 talkoolaisen työpanosta festivaalin järjestäminen olisi mahdotonta. Puistoblues onkin suurin talkoovoimin järjestettävä festivaali Suomessa. Viestintätiimi jututti lauantaina muutamaa talkoolaista. Miten he ovat tulleet lähteneeksi mukaan? Mikä saa lähtemään yhä uudestaan tekemään pitkiä päiviä? Millaisia muistoja on syntynyt aiemmista festareista?

Marja Jääskeläinen ehti myös jamittelemaan.

Vanhankylänniemen festivaalialueen ylärinteestä kuuluu tasainen vasarannaputus. Lavan rakentamisesta ei enää lauantaina puolenpäivän jälkeen ole kyse, vaan ääni lähtee Kakarabluesin kitarapajasta. Puistobluesin Kakarabluesvastaava Marja Jääskeläinen muistelee kuulleensa, että kitaroita on niemessä rakenneltu siitä asti, kun lastenohjelmaa on vuodesta 1981 lähtien bluesien yhteydessä järjestetty. Marjalle tämä vuosi on Puistobluesin talkooporukassa kuudes. Pari vuotta sitten, Aila Kultapuron jäätyä blues-hommista ”eläkkeelle”, Marjan vastuulle siirtyi Kakarabluesin vetäminen. Tänä vuonna pääkonsertin Kakarabluesissa on ollut tarjolla kitaranrakentelun lisäksi kasvomaalausta, liikuntaa sekä tietysti musiikkia. Lapsille esiintyivät kahteen otteeseen Gommi ja Pommi, jotka saivat myös monen aikuisen pysähtymään Kakarabluesin lavan ääreen.

Marjan saa mukaan Puistobluesin ainutlaatuinen me-henki ja talkootyö, jonka Marja kokee olevan jo hiukan katoava luonnonvara. Puistobluesissa talkootyö on kuitenkin voimissaan, ja lasten parissa työskentelevälle Marjallekin on ilo tuoda ammatillista osaamistaan yhteiseksi hyväksi. Hieno porukka ja hyvä fiilis tuovat Marjan varmasti myös jatkossa tekemään Puistobluesista koko perheen bluesin ja hän toivoo, että hän omalta osaltaan voi olla viemässä talkooperinnettä eteenpäin, jotta Puistoblues säilyisi samanlaisena yhdessä tekemisen riemuna kuin se on tähänkin asti ollut.

Lari Saarnikolla on monipuolinen talkoolaiskokemus.

Puistobluesin lavalla nähdään vuosittain huippuartisteja niin Suomesta  kuin ulkomailtakin. Mies, joka bändit Vanhankylänniemeen hankkii, on pääkonsertin bändivastaava Lari Saarnikko. Lari on ollut mukana blueseissa jo 17 vuotta ja aloitti Puistoblues-uransa järjestysmiehenä Blueskadulla. Vuosien varrelta Larin mieleen on jäänyt erityisesti vuoden 2003 Silliblues Swengissä. Pääkonsertissa esiintynyt Marcia Ball soitti sunnuntaina parin kolmen tunnin mittaisen klubikeikan, joka piti yleisön otteessaan alusta loppuun saakka. Jo 70-luvulla uransa aloittaneen bluesladyn karisma ja ammattitaito sai yleisön haltioihinsa ja tunnelma klubilla oli aivan käsittämättömän upea.

Larin tulevaisuudentoiveissa siintää helppo ja sujuva bluesvuosi, jolloin kaikki sujuisi ilman suurempia murheita ja yllätyksiä. Myös muutama artistiunelma miehellä on, mutta ne hän pitää visusti omana tietonaan. Samat asiat, jotka Larin saivat aikoinaan lähtemään mukaan, ovat hänet blueseissa myös pitäneet, eli samanhenkisten ihmisten seura ja musiikki. Vaikka Lari joskus tulevaisuudessa luopuisikin talkootyöstä, aikoo hän joka tapauksessa osallistua Puistobluesiin, sillä tapahtumalla on vankka sija miehen sydämessä.

Kun esiintyjät on buukattu, täytyy heille järjestää majoitukset ja kuljetukset Suomessa ja varmistaa, että kaikki sujuu vierailun aikana mutkattomasti. Ulkomaisten esiintyjien osalta bändihuollosta ja bändien oppaana toimimisesta vastaa kolmatta vuotta Jenni Konttinen. Jenni on ollut mukana Puistoblues-talkoissa jo 15 vuotta, eikä ole aikeissa lopettaa. Mukaan blueseihin Jennin saa vuosi toisensa jälkeen hyvä yhteishenki, vapaaehtoisuus ja hymyssä suin tekemisen meininki. Jatkuvuutta, yhteisöllisyyttä ja Puistobluesin hengen pysymistä samanlaisena Jenni toivoo myös tulevaisuudelta.

Joskus myös bändiopas joutuu mikrofonin varteen.

Puistobluesin hymyilevä talkooporukka on tehnyt vaikutuksen myös esiintyjiin. Sanotaan, että Chicagon lentokentällä tapaavat kaikki ja eräs tapaaminen siellä on jäänyt Jennin mieleen. Istuessaan lentokentän odotusaulassa Jenni kiinnitti huomiota vastapäätä istuvan miehen t-paitaan. Paidan teksti ei näkynyt kokonaan, mutta Jenni tunnisti aiemmilta vuosilta tutun fontin ja kysäisi mieheltä, miten tällä oli Puistobluespaita. Mies innostui valtavasti kuultuaan, että Jenni on Puistobluesista ja kutsui myös ystävänsä tervehtimään Jenniä. Parinkymmenen miehen joukkio halaili Jenniä ja taputteli selkään kiitellen hyvästä meiningistä ja käskien viemään Suomeen terveisiä. Vasta tapaamisen lopussa joku porukasta tokaisi: ”By the way, we're The Temptations”. Paita oli matkamuisto Suomesta vuodelta 2001, jolloin yhtye oli Puistobluesin pääesiintyjä.

Irina Salonen on talkoolaisena kolmatta kertaa.

Armeija marssii vatsallaan, niin myös bluesarmeija. Ruokahuollossa pääkonsertin backstageteltan sekatyöläisenä työskentelevä Irina Salonen on blueshommissa kolmatta kertaa. Irinan mukaan talkoolaiseksi houkutteli pikkusisko, joka kertoi, että blueseissa on todella hyvä fiilis ja mukavaa työskennellä. Pikkusiskon lupaukset eivät olleet tyhjiä ja Irina on viihtynyt talkoolaisena hyvin. Työpäivä on pitkä, lauantaina Irina saapui Vanhankylänniemeen kahdeksan aikoihin ja mikäli asiat sujuvat edellisten vuosien tavoin, päivä päättyy kymmenen maissa. Vaikka työtä ja tohinaa riittääkin aamusta iltaan, on tunnelma backstagella aina niin mukava, että tunnit tuntuvat normaalia lyhyemmiltä.

Hyvä fiilis on sanapari, joka  talkoolaisten kanssa keskustellessa tulee kuulluksi moneen otteeseen. Puistobluesin tunnelma rakentuu vuosien pitkäjänteisen ja sitoutuneen talkootyön varaan olematta kuitenkaan sisäänpäinlämpiävä. Ensi kertaa talkoisiin tulevakin kokee itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi, osaksi porukkaa; kiva kun tulit, tehdään tämä juttu yhdessä! Siitä Puistobluesissa mielestäni pohjimmiltaan on kyse, yhdessä tekemisen kautta syntyvästä ainutlaatuisesta bluesfiiliksestä. Hyvä fiilis on uusiutuvaa energiaa, pääomaa, joka kasvaa jakamalla!

Teksti: Liisa Latva-Pukkila 

Haastattelut: Liisa Latva-Pukkila & Krista Lahti

Puistobluesia kuvina - lauantai

 Puistoblues on huikean kokoinen ponnistus vapaaehtoisväeltämme, joita tänäkin vuonna on yli 500 henkilöä. Tätä kaikkea taltioimassa on viiden hengen viestintätiimin lisäksi neljän hengen kameraryhmä, kahden hengen videokameraryhmä sekä kolme ilmakuvaukseen keskittyvää vapaaehtoista.

Tässä blogissa haluamme nostaa esille kuvaajiemme parhaita otoksia.

Kuvaajat, vasemmalta Pasi Rytkönen. Seppo Lindfors, Antti Vuorenmaa.
Timo Happonen oli töissä.

Järvenpään hyvien uutisten kooste lauantailta

Kopterikameralla kuvattua videota:

Seppo Lindforsin kuvia lauantailta

Sähkömies tauolla.

Festivaali liikkuu talkoolaisten jaloilla.

...ja marssii vatsallaan.

Tyyli on kohdallaan.

Viulisti kitaraa valmistamassa.

Pepe Ahlqvist oli vahvassa iskussa.

Gommi-kissa.

Pommi-jänis.

Liki 30 asteen helteessä vesiseinä oli suosittu.

J.Karjalainen ei pettänyt.

Piknikvilteillä nautittiin musiikista, auringosta ja piknikherkuista.

Nikki Hill innosti kansan tanssimaan.

SIMOn rumpali Adam Abrashoff.

J.D. Simo.

SIMOn basisti Elad Shapiro.

SIMO räjäytti pankin. Huikea kaveri!

Timo Happosen kuvia lauantailta

J.Karjalainen veti kansaa lavan eteen.

Laulumiehen hatulle ei aina löytynyt talon puolesta telinettä.

Pepe Ahlqvist ja H.A.R.P oli rautaisessa keikkaiskussa.

Hämpton Dixie Band sai ihmiset hymyilemään kaikkialla, minne menikin.

Nikki Hillin bändin kitaristi Matt Hill.

Nikki Hill hurmasi yleisön myös iloisella olemuksellaan.

Sonny Landrethin virtuoosimainen kitarointi houkutteli lavan eteen aloittelevia ja pidemmällekin ehtineitä kitaristeja.

Kokenut bändi hoiti komppitehtävät takuuvarmasti.

SIMO tarjosi pääesiintyjänä virtuoosimaista kitarointia.

Festivaalialueella oli mukavasti porukkaa.

Festivaalialueella oli erinomainen meininki. Järjestyshäiriöitä nolla.

Kuuma keli teki vesiseinästä puuhamaan suosituimman vekottimen.

Hämpton Dixiebandin ollessa maisemissa, voit myös löytää joskus pääsi sousafonista.

Pasi Rytkösen kuvia lauantailta

Gommi ja Pommi sekä uuden sukupolven fani.

Väkeä oli saapunut mukavasti paikalle jo puolilta päivin.

Ahlqvist loisti myös kitarasooloillaan.

Kakarablueseilla kitaroita valmistui pienissä käsissä kymmeniä.

Isän sylistä on turvallista ihmetellä kissan ja jäniksen musisointia.

Koko perheen blues.

Festarialueella oli tuttuun tapaan vilttejä ja retkituoleja. Aurinkorasvaa kului.

J.Karjalaisella oli taustallaan erittäin kokenut ja laadukas bändi.

Kosketinsoittaja Pekka Gröhnillä on asiaa Jiille.

Aviopari Matt ja Nikki Hill. Perheyrityksen yhtiökokous.

Nikki Hill ei jättänyt kylmäksi.

Lavan eteen kerääntynyt yleisö sai todistaa huikeaa blues-rockshowta

Nurmikolla tanssittiin.

...ja otettiin aurinkoa.

Sonny Landreth, maailman kovin slide-kitaristi.

Kokenut muusikko jätti teknisellä taituruudellaan yleisön hämmästelemään.

Nurmikolla voi myös makoilla erittäin mukavasti.

Hämpton Dixiebandiin törmäsi teltassa ja puutarhassa.

SIMOn lavashow oli räjähtävä ja yllätyksellinen.

Ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta tuskin viimeistä.