Hyvän fiiliksen tekijöitä

Joka vuosi Puistobluesia on tekemässä satojen vapaaehtoisten talkoolaisten joukko. Ilman noin 550 talkoolaisen työpanosta festivaalin järjestäminen olisi mahdotonta. Puistoblues onkin suurin talkoovoimin järjestettävä festivaali Suomessa. Viestintätiimi jututti lauantaina muutamaa talkoolaista. Miten he ovat tulleet lähteneeksi mukaan? Mikä saa lähtemään yhä uudestaan tekemään pitkiä päiviä? Millaisia muistoja on syntynyt aiemmista festareista?

Marja Jääskeläinen ehti myös jamittelemaan.

Vanhankylänniemen festivaalialueen ylärinteestä kuuluu tasainen vasarannaputus. Lavan rakentamisesta ei enää lauantaina puolenpäivän jälkeen ole kyse, vaan ääni lähtee Kakarabluesin kitarapajasta. Puistobluesin Kakarabluesvastaava Marja Jääskeläinen muistelee kuulleensa, että kitaroita on niemessä rakenneltu siitä asti, kun lastenohjelmaa on vuodesta 1981 lähtien bluesien yhteydessä järjestetty. Marjalle tämä vuosi on Puistobluesin talkooporukassa kuudes. Pari vuotta sitten, Aila Kultapuron jäätyä blues-hommista ”eläkkeelle”, Marjan vastuulle siirtyi Kakarabluesin vetäminen. Tänä vuonna pääkonsertin Kakarabluesissa on ollut tarjolla kitaranrakentelun lisäksi kasvomaalausta, liikuntaa sekä tietysti musiikkia. Lapsille esiintyivät kahteen otteeseen Gommi ja Pommi, jotka saivat myös monen aikuisen pysähtymään Kakarabluesin lavan ääreen.

Marjan saa mukaan Puistobluesin ainutlaatuinen me-henki ja talkootyö, jonka Marja kokee olevan jo hiukan katoava luonnonvara. Puistobluesissa talkootyö on kuitenkin voimissaan, ja lasten parissa työskentelevälle Marjallekin on ilo tuoda ammatillista osaamistaan yhteiseksi hyväksi. Hieno porukka ja hyvä fiilis tuovat Marjan varmasti myös jatkossa tekemään Puistobluesista koko perheen bluesin ja hän toivoo, että hän omalta osaltaan voi olla viemässä talkooperinnettä eteenpäin, jotta Puistoblues säilyisi samanlaisena yhdessä tekemisen riemuna kuin se on tähänkin asti ollut.

Lari Saarnikolla on monipuolinen talkoolaiskokemus.

Puistobluesin lavalla nähdään vuosittain huippuartisteja niin Suomesta  kuin ulkomailtakin. Mies, joka bändit Vanhankylänniemeen hankkii, on pääkonsertin bändivastaava Lari Saarnikko. Lari on ollut mukana blueseissa jo 17 vuotta ja aloitti Puistoblues-uransa järjestysmiehenä Blueskadulla. Vuosien varrelta Larin mieleen on jäänyt erityisesti vuoden 2003 Silliblues Swengissä. Pääkonsertissa esiintynyt Marcia Ball soitti sunnuntaina parin kolmen tunnin mittaisen klubikeikan, joka piti yleisön otteessaan alusta loppuun saakka. Jo 70-luvulla uransa aloittaneen bluesladyn karisma ja ammattitaito sai yleisön haltioihinsa ja tunnelma klubilla oli aivan käsittämättömän upea.

Larin tulevaisuudentoiveissa siintää helppo ja sujuva bluesvuosi, jolloin kaikki sujuisi ilman suurempia murheita ja yllätyksiä. Myös muutama artistiunelma miehellä on, mutta ne hän pitää visusti omana tietonaan. Samat asiat, jotka Larin saivat aikoinaan lähtemään mukaan, ovat hänet blueseissa myös pitäneet, eli samanhenkisten ihmisten seura ja musiikki. Vaikka Lari joskus tulevaisuudessa luopuisikin talkootyöstä, aikoo hän joka tapauksessa osallistua Puistobluesiin, sillä tapahtumalla on vankka sija miehen sydämessä.

Kun esiintyjät on buukattu, täytyy heille järjestää majoitukset ja kuljetukset Suomessa ja varmistaa, että kaikki sujuu vierailun aikana mutkattomasti. Ulkomaisten esiintyjien osalta bändihuollosta ja bändien oppaana toimimisesta vastaa kolmatta vuotta Jenni Konttinen. Jenni on ollut mukana Puistoblues-talkoissa jo 15 vuotta, eikä ole aikeissa lopettaa. Mukaan blueseihin Jennin saa vuosi toisensa jälkeen hyvä yhteishenki, vapaaehtoisuus ja hymyssä suin tekemisen meininki. Jatkuvuutta, yhteisöllisyyttä ja Puistobluesin hengen pysymistä samanlaisena Jenni toivoo myös tulevaisuudelta.

Joskus myös bändiopas joutuu mikrofonin varteen.

Puistobluesin hymyilevä talkooporukka on tehnyt vaikutuksen myös esiintyjiin. Sanotaan, että Chicagon lentokentällä tapaavat kaikki ja eräs tapaaminen siellä on jäänyt Jennin mieleen. Istuessaan lentokentän odotusaulassa Jenni kiinnitti huomiota vastapäätä istuvan miehen t-paitaan. Paidan teksti ei näkynyt kokonaan, mutta Jenni tunnisti aiemmilta vuosilta tutun fontin ja kysäisi mieheltä, miten tällä oli Puistobluespaita. Mies innostui valtavasti kuultuaan, että Jenni on Puistobluesista ja kutsui myös ystävänsä tervehtimään Jenniä. Parinkymmenen miehen joukkio halaili Jenniä ja taputteli selkään kiitellen hyvästä meiningistä ja käskien viemään Suomeen terveisiä. Vasta tapaamisen lopussa joku porukasta tokaisi: ”By the way, we're The Temptations”. Paita oli matkamuisto Suomesta vuodelta 2001, jolloin yhtye oli Puistobluesin pääesiintyjä.

Irina Salonen on talkoolaisena kolmatta kertaa.

Armeija marssii vatsallaan, niin myös bluesarmeija. Ruokahuollossa pääkonsertin backstageteltan sekatyöläisenä työskentelevä Irina Salonen on blueshommissa kolmatta kertaa. Irinan mukaan talkoolaiseksi houkutteli pikkusisko, joka kertoi, että blueseissa on todella hyvä fiilis ja mukavaa työskennellä. Pikkusiskon lupaukset eivät olleet tyhjiä ja Irina on viihtynyt talkoolaisena hyvin. Työpäivä on pitkä, lauantaina Irina saapui Vanhankylänniemeen kahdeksan aikoihin ja mikäli asiat sujuvat edellisten vuosien tavoin, päivä päättyy kymmenen maissa. Vaikka työtä ja tohinaa riittääkin aamusta iltaan, on tunnelma backstagella aina niin mukava, että tunnit tuntuvat normaalia lyhyemmiltä.

Hyvä fiilis on sanapari, joka  talkoolaisten kanssa keskustellessa tulee kuulluksi moneen otteeseen. Puistobluesin tunnelma rakentuu vuosien pitkäjänteisen ja sitoutuneen talkootyön varaan olematta kuitenkaan sisäänpäinlämpiävä. Ensi kertaa talkoisiin tulevakin kokee itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi, osaksi porukkaa; kiva kun tulit, tehdään tämä juttu yhdessä! Siitä Puistobluesissa mielestäni pohjimmiltaan on kyse, yhdessä tekemisen kautta syntyvästä ainutlaatuisesta bluesfiiliksestä. Hyvä fiilis on uusiutuvaa energiaa, pääomaa, joka kasvaa jakamalla!

Teksti: Liisa Latva-Pukkila 

Haastattelut: Liisa Latva-Pukkila & Krista Lahti