Tätä sivua on nyt luettu yhteensä

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Vuosi 1996: Festivaali täysi-ikäisyyden kynnyksellä

Vajaassa parissakymmenessä vuodessa diggareiden kyläjuhlasta kasvoi tuhansien kuulijoiden monipäiväinen festari. Vuonna 1988 otettiin ensimmäiset askeleet Blueskadun suuntaan ilmaisten katukonserttien muodossa ja 1996 Puistoblues oli jo viisipäiväinen tapahtuma, jota kaupungilla ei voinut olla huomaamatta. Huomaamatta tapahtuma ei jäänyt myöskään suurelta yleisöltä ja ensimmäistä kertaa Puistoblues myytiin loppuun jo ennakkomyynnissä.




Puistobluesblogi on Järvenpään Blues-Jazz Diggareiden oma tiedotuskanava, joka pyrkii jatkamaan esimerkiksi Blazz -lehden perinteitä, tuoden esille festivaalin esiiintyjiä, henkilöitä ja historiaa. Tämä on toinen osa festivaalin 40-vuotisen historian avainvuosia käsittelevästä blogisarjasta.
Toim. huom! Vuodesta on säästynyt merkittävän vähän valokuvamateriaalia, joten jos arkistoissasi on kuvia festareilta vuodelta 1996, postaa ne instaan tai faceen hastagilla #puistoblues1996. Sikäli kun profiilisi julkisuusasetukset mahdollistaa kuvien näkymisen, voit voittaa bluesaiheisen tuotepalkinnon.

Tämän vuoden festariliput Lippu.fi tai Tiketti alk. 68,50 euroa.



Vuonna 1996 Vanhankylänniemi oli täynnä.
Vuonna 1996 Puistobluesin esiintyjälista oli erittäin mielenkiintoinen. Esiintyjien keski-ikä oli melko korkea, sillä lavalle kapusivat todellista ikämiesluokkaa edustavat Honeyboy Edwards (81 v) ja häntä todennäköisesti viisi vuotta vanhempi Homesick James. Tavallisesti hieman pienempiin klubiyleisöihin tottuneet bluesveteraanit ottivat kuitenkin täyden niemen haltuunsa iän painamatta hartioita. Honeyboyn Edwardsin ja Homesick Jamesin jälkeen esiintymisvuorossa olivat samaa ikäluokkaa edustaneen, vuonna 1983 edesmenneen, Muddy Watersin kanssa soittaneista muusikoista koostettu Muddy Waters Tribute Band. Pääkonsertin avasi Olli Haaviston luotsaama Rhythm’n Blues Revue, jossa soitti vaikuttava joukko kotimaisia eturivin artisteja kuten Raittinen, Kuustonen, Priha, Silvennoinen ja Löytty.
Rhythm and Blues Revue Puistobluesissa 1996. Videolla bändiä virheellisesti nimitetty Q Stoneksi.

Pääkonsertin kahta pääesiintyjää yhdisti se, että kummankin yhtyeen ura näytti päättyneen jo ennen kuin Puistobluesia oli edes olemassa. The Band lopetti esiintymiset vuonna 1976 elokuvaan The Last Waltz. Niin vain yhtye kuitenkin oli Järvenpäässä lavalla kaksikymmentä vuotta myöhemmin, riveissään kolme alkuperäistä jäsentä; Levon Helm rummuissa, Rick Danko bassossa ja Garth Hudson koskettimissa. Yleisöä tuhatmäärin paikalle houkutelleen Lynyrd Skynyrdin tarina puolestaan oli loppua lokakuussa 1977 lento-onnettomuuteen, jossa kuolivat yhtyeen kitaristi Steve Gaines ja laulaja Ronnie Van Zant. Alkuperäiskokoonpanosta Järvenpäässä soitti niinikään kolme jäsentä, kitaristi Gary Rossington, basisti Leon Wilkeson ja kosketinsoittaja Billy Powell.
Lynyrd Skynrd: Workin´ for MCA, live @ Puistoblues 1996

Huikea esiintyjäkaarti houkutteli Vanhankylänniemeen paljon uusia kävijöitä. Lynyrd Skynyrdin suosio moottoripyöräjengien keskuudessa oli järjestäjien tiedossa ja yhdessä viranomaisten kanssa paneuduttiin aiempaa tarkemmin turvatoimiin, jotta festivaali säilyisi edelleenkin rauhallisena koko perheen tapahtumana. Huolimatta valtavasta, n. 15 000 ihmisen määrästä, festivaali sujuikin rauhallisissa merkeissä yhtä nopeasti taltutettua nujakkaa lukuunottamatta. Suuri väkimäärä jakoi mielipiteitä, ja vaikka bändivalinnat eittämättä osuivat nappiin, ei moitteiltakaan täysin vältytty.

Yleisöä riitti. Kuva: Auvo Lukki

Nimimerkki Anneli kirjoitti 29.6.1996
Täällä on aivan liian paljon ihmisiä; virkavaltaa. Täällä myös tapellaan. Täällä ei kuule mitään, ei näe mitään, ei pääse kävelemään. Tämä on kärsimystä. Bluesia täällä on vähemmän. Kaipaan vanhoja aikoja, jolloin paikalla oli musiikinkuuntelijoita ja musiikkia pystyi kuuntelemaan.

The Band Puistobluesissa 1996: The Weight

Nimimerkki S-M K. kirjoitti 4.7.1996
HEI ja kiitokset erinomaisesta bändivalinnasta (Lynyrd Skynyrd) Puistobluesissa! Mitä tulee prätkäjengien kahinointiin, niin poliisi taisi vetää pientä showta asian tiimoilta. Lasten kannalta olisi varmaan ollut parempi, että rähinöitsijät olisi välittömästi viety maijaan. Asia on vakava, ja oli hyvä, että porukat tarkastettiin, ettei mitään pahempia aseita alueelle tullut. Poliiseja (mukavia) oli riittävästi ja järkkäritkin hoitivat hommansa hyvin, lavan edessäkään ei päässyt ihan rusentumaan, vaikka vähän mustelmia tulikin (oli se sen arvoistakin).


Lynyrd Skynyrd

Vuosi 1996 toi kävijäennätyksen lisäksi myös merkittävän viestinnällisen uudistuksen, kun jäsenkirjeiden ja vuodesta 1989 julkaistun Blazz-lehden jatkoksi diggareille avattiin Puistobluesin omat internet-kotisivut ja sähköposti!

Teksti: Liisa Latva-Pukkila

Puistoblues järjestetään 40. kertaa 28.6.-2.7.2017. Bluesviikon huipennus, pääkonsertti järjestetään perinteisesti Vanhankylänniemessä 1.7.2017. Juhlavuoden konsertin pääesiintyjänä legendaarinen Little Steven 14-henkisen Disciples of Soul -kokoonpanon kanssa.
Tämän vuoden festariliput Lippu.fi tai Tiketti alk. 68,50 euroa.

3 kommenttia:

  1. Kuulin,että Skynyrd tulee Eurooppaan -95-96.Lähdettävä Eurooppaan katsomaan bändiä kun,että tulee Suomeen kotikaupunkiinsa silloin tuntui,että oli tähdet kohdallaan.

    VastaaPoista
  2. Oho, joo muistan päivän ja nujakan hyvin se kesti ehkä 30-60 sekuntia, sitten tuli paikalle 50 hat,hat äijää ja se sota loppu siihen. Ihme ettei materiaalia ole jäänyt jälkipolville. Muistan että hovikuvaajan kamera lauloi monta rullaa filmiä. Missähän ne kuvat on? Onneksi on nämä videot. Olisiko tv 2 lisää materiaalia festareilta. Minulla ainakin on koko setti kahdella vhs nauhalla.

    VastaaPoista
  3. Vastarannan Siili blueskadulla 2013. Itse osallistunut yleensä blueskirkkoihin, joista erityisesti jäänyt mieleen upea Erja Lyytinen.

    Nipsu

    VastaaPoista