Tätä sivua on nyt luettu yhteensä

torstai 17. maaliskuuta 2016

Diggarien hallituksen kokous 17.3.2016

Diggareiden hallitus kokoontui 17.3.2016 kahdeksan hengen voimin. Tässä blogissa käydään hieman läpi hallituksen kokouksessa esille tulleita asioita.

Tulevan kesän festivaalin suunnittelu on jo täydessä vauhdissa ja erilaista puuhaa riittää. Puheenjohtaja Miikka Porkka avasi kokouksen ja ensimmäisenä ihmeteltiin diggarien toimiston moukkuista pihaa. Taloyhtiössä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, josta keskusteltiin aluksi lyhyesti.

Blueskadun valmistelut ovat täydessä vauhdissa ja myyntipaikkoja on myyty tiuhaan tahtiin. Hyvänä uutisena oli myös, että kävelykatu Jannella käynnissä oleva rakennustyömaa ei tule vähentämään Blueskadun myyntikojujen määrää, vaan yksi kaupungin kesän kohokohdista voidaan järjestää miltei entiseen malliin. Kadulle on luvassa musiikkia, levytoria, myyntipaikkoja ja ruokakojuja. Vielä ehtii varata oman myyntikojunsa (myyntipaikat@puistoblues.fi).

Bluesklubeille on tulossa totuttuun tapaan hurjan kovia artisteja bluesviikolla, kertoi klubivastaava Jarppi Leikko. Artistien kanssa sopimukset eivät ole vielä lopullisia, mutta suunnitellut nimet ja kokoonpanot kuullostavat tässä vaiheessa erinomaisen mielenkiintoiselta kokonaisuudelta. Bluesklubien tarjonnasta tiedotetaan tarkemmin heti, kun nimet ovat paperissa.

Puistoblues on edelleen Koko perheen blues: Lapsille ja lapsenmielisille suunniteltu lastentapahtumaohjelma toteutetaan perinteiseen tapaan blueskadulla.Myös pääkonsertissa huomioidaan perheen pienimmät. Tarjolla on sekä kadulla että niemessä lasten lava, lastenmusiikkia sekä kivaa puuhasteltavaa. Lastentapahtumasta ja kadusta vastaava Toni Ruuska kertoi, että tapahtuman suunnittelu on jo pitkällä.

Pääkonsertin järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Festivaalien artistikattaus on monipuolinen ja erittäin mielenkiintoinen. Niemen anniskelualue on ennätyksellisen suuri, juomatarjonta on laaja ja juomien hinnat edelleen todella ystävällisellä festaritasolla. Niemeen on tulossa sekä vanhaa että uutta, kertoi Mika Sikström. Kolmatta kesää ei voi olla märkää, sanoo sääprofeettamme Päivi Hiiri. Niemen festivaalialueen suunnittelu on täydessä käynnissä. Parhaat myyntipaikat myös pääkonsertissa varataan juuri nyt, joten kannattaa toimia nopeasti mikäli aikoo saada myyntipaikan. (myyntipaikat@puistoblues.fi).

Yrityslippujen myyntiin pohdittiin kuumeisesti strategiaa ja löydettiin yhteinen linja. Yritysasiakkaille on tänä vuonna tarjolla monipuolisesti mm. näkyvyyttä ja lippupaketteja, kysy lisää info@puistoblues.fi tai markkinointivastaava Jaakko Latva-Pukkilalta.

Levymessuilla ovat paikan päällä myös markkinointitiimin blueslähettiläät. Puistoblueslippuja ja paitoja on myynnissä sunnuntaina 20.3. Järvenpää-talolla, ovet aukeaa klo 11. Onpa luvassa myös pientä lippu+paitapakettitarjousta messujen kunniaksi. Tule käymään PB:n ständillä sunnuntaina  vaikka juttelemassa mukavia tulevan kesän festareista.

Seuraava diggareiden hallituksen kokous pidetään keskiviikkona 30.3.2016.

Diggareiden hallitus vuodelle 2016 on:
Miikka Porkka (puheenjohtaja)
Päivi Hiiri (sihteeri ja rahastonhoitaja)
Mika Sikström
Jarppi Leikko
Susanna Raussi
Toni Ruuska
Lari Saarnikko
Jaakko Latva-Pukkila
Leena Virta (ei paikalla)
Hannaleena Romu (ei paikalla)

Teksti: Jaakko Latva-Pukkila

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti